Takaisin

     Seuraava
 


 

      venäjänajokoira                                                             
     PMV-05  OKSANA ER20270/04A       

      kasv.  Matti Valkeapää, Punkaharju
      om.    Anne Vornanen ja Veli-Pekka
                 Pettinen, Ristiina

      sukutaulu + tiedot

 

Sanni on oman kasvatin jälkeläinen, jolla laadukas ulkomuoto ja upea luonne. Täysin Ilmavainuisena koirana sen otteet ovat tuliset. Taitotasossa on vielä paljon petraamista, mutta elkeet ovat lupaavat.

Sanni on ollut alusta saakka hyvin helppo koira. Sen kanssa ei ole tarvinnut neuvotella kertaakaan mistään asiasta. Se on joka tilanteessa rauhallinen eikä pelkää mitään. Uteliaisuus ja itsenäisyys ovat sen hallitsevia piirteitä.
Ajamaan se syttyi heti ensimmäisen kauden alussa, noin puolen vuoden iässä.  Takaisku tuli lumien myötä. Koira lopetti äänenannon ja tyytyi vain seuraamaan vaitonaisena. Tätä jatkui noin 2 kuukauden ajan. Sitten kun ääni palautui, tuli se sellaisella volyymilla että lumet varisi puista. Mitään järjellistä syytä emme äänettömyydelle löytäneet joten se jäi arvoitukseksi. Loppukausi meni toivoa antavasti ja odotamme koirasta kehittyvän mummonsa Natalian veroinen jäniksenkeruukone.

Kausi 2005-2006 lähti käyntiin tahmeasti, eikä koira ollut minkään mittapuun mukaan edellisen kauden veroinen. Ääntä koira onneksi sentään antoi heti kauden ensimmäisestä ajosta alkaen. Syksyn lämpimät kelit meni juoksutellessa ja tositoimiin päästiin vasta sään viilettyä. Yhtä valkohäntäpeura-ajoa lukuun ottamatta virheitä ei juurikaan ole tullut, mutta eipä ne saavutuksetkaan vielä kovin järeitä ole olleet.
Loppukaudesta koira topakoitui selvästi ja osoitti vahvoja oireita kettutaipumuksista. Pari kertaa koiraa vedätettiin vanhemmalla koiralla, mutta sen hyöty jäi vähäiseksi.
Koira on ikäisekseen hyvin lapsellinen ja se saattoi ruveta leikkimään kesken jahtitouhujen. Onneksi aika ei ole kortilla, joten odotellaan koiran aikuistumista. Myrskyvaroitus on kuitenkin jo annettu...!

Kausi 2006-2007. Jotenkin tuntuu, että kehitys pysähtyi täysin hyvänsorttisen syksyn jälkeen. Lämpimät ja pitkälle loppuvuoteen asti jatkuneet paljaanmaan kelit sopivat koiralle hienosti, mutta lumien tultua ei hyviä uutisia ole juurikaan kerrottavaksi. Ylösottoja toki tuli runsaasti, mutta ajot olivat lyhyitä. Koiralla ei myöskään riittänyt intoa pitempikestoisiin hukanselvittelyihin vaan se jätti leikin kesken liian helposti. Toivottavasti kehitystä tapahtuu vielä runsaasti, sillä noilla otteilla ei evästä kuppiin riitä montaakaan vuotta. Pisin yhtäjaksoinen ajo lumella oli 40min. Kovin ajovauhti, minkä koiralta mittasin oli 36km/h (sakeassa metsässä). Siinä on puolet pois pudotettavaksi jotta homma alkaa sujua toivomallamme tavalla.
 


NÄYTTELYT:

05.03.2005 VALKEALA / Ritva Raita
JUN ERI/1, PN 1, SERT, ROP, RYP 3
"Tasapainoinen erinomaista tyyppiä oleva juniori, jolla erinomainen pää, ilme ja sopivan pienet korvat. Hyvä luusto. Hyvin kulmautunut ja liikkuu kaikin puolin hyvin. Hyvä tanakka häntä ja hyvät vahvat käpälät. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti."

20.03.2005 PUNKAHARJU / Kirsi Nieminen
JUN ERI/1, PN 1, SERT, ROP, RYP 2
"Erittäin hyväntyyppinen, oikeat mittasuhteet omaava narttu. Hyvä pää. Erinomainen kaula ja ylälinja. Syvä rintakehä ja erinomainen runko. Sopiva luuston voimakkuus. Hyvät kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin. Hyvä karvapeite. Luonne 1. Esitetään erittäin hyvin."

09.07.2005 RISTIINA / Aila Lehmussaari
NUO ERI/1, PN 1, SERT, ROP
"Oikeat mittasuhteet. Erinomainen pää. Hyvä ylälinja. Sopiva rungon
voimakkuus. Hieman kevyt raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Liikkuu Hyvin.
Luonne rauhallinen."

12.11.2005 VALKEALA / Paavo Mattila
NUO ERI/1, PN1, SERT, ROP
"Erinomainen narttu. Kaunis pää, hyvä kaula. Erinomainen runko. Hyväasentoiset raajat. Erinomainen karvapeite. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne." Koko 60cm.

17.12.2005 HELSINKI V-05 / Kari Järvinen
ERI/2, PN2, VaSERT
"Hyvin rakentunut pienikokoinen narttu, jolla hyvä pää. Hieman ahdas etuosa. Raajat voisivat olla paremmin kulmautuneet. Liikkuu kauniisti, esiintyy erinomaisesti.

18.12.2005 HELSINKI PMV-05 / Riitta Lahtovaara
ERI/1, PN1, SERT, ROP, PMV-05
"Erinomaisesti rakentunut, femiininen, mittasuhteiltaan oikea narttu. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä runko. Riittävästi kulmautuneet raajat. Erinomainen karvapeite ja väritys. Vaivattomat, vapaat liikkeet. Rauhallinen ja tasapainoinen luonne."

08.04.2006 PERTUNMAA / Juha Lehtinen
ERI/1, PN1, SERT, ROP, RYP1, BIS3
"Puuttuvasta etuhampaasta esitetty Kennelliiton hyv. eläinlääkärintodistus. Tyypiltään erinomainen, mittasuhteiltaan oikea, sopusuhtainen narttu. Hyvä pää, kaula ja rintakehä. Hyvä selkä ja lantio. Kantaa häntäänsä hieman korkealla. Erinomainen karvapeite, sujuvat liikkeet. Miellyttävä luonne." Koko 60cm.

23.06.2006    lonkat: A/A     kyynärät: 0/0  

12.4.2008:  SYSMÄ / Tapio Eerola
EH/1
"60cm, mittasuhteiltaan ok, keskikokoinen. Hyvä kallo, kuono ja kallo yhtä pitkät. Purenta ok. Hyvät korvat. Sopiva rintakehän vahvuus. Hyvin kulmautunut edestä, niukat takana. Putoava lantion asento.
Kevyehkö raajaluusto. Oikea karvalaatu, joskin karvanlähtö menossa. Liikkuu hyvin edestä, hieman jäykästi ja lyhyin askelin takaa. Luonne 1."  

 

Copyright © Anne Vornanen