Nekku liittyi perheeseemme  hyvän aikaa kestäneen tuuminnan tuloksena. Hirvipassissa pyllistely alkoi kaivata vaihtelua ja siitä
    lähti kypsyttely ajatukselle ottaa hirvikoira. Ja kun läheltä löytyi sitten sopivan oloinen yksilö niin sitä oli lähdettävä ihmettelemään.
    Kun perheen naisosasto halusi olla myös edustettuna tuossa tilaisuudessa, niin arvata saattaa, että pakkohan se oli pakata
    koira autonperäkonttiin ennen kuin matka kohti kotia saattoi alkaa.
    Tuo pieni pörröinen pystykorvanpentu oli niin suloinen, että epäilen ettei maailmasta montaakaan naista löydy, joka olisi kyennyt
    vastustamaan sellaisen vetovoimaa.. =)

    Kotona alkoi sitten opettelu uusille tavoille. Eniten harmia aiheutti makuuhuoneen oven edessä ollut portti.
    Tilanteen sovittelemiseksi perheen isäntä päätyi nukkumaan ensimmäisen yön lattialla pennun turvana.  Mutta sen jälkeen ei
    koiralla ollut sänkyyn mitään asiaa...
    Mutta kuten arvata saattaa, se portti on nyt ollut varastossa jo pitkän aikaa, eli voitte varmaan arvata myös koiran mieluisimman
    lepopaikan...???

    Ensikosketus hirvien kanssa otettiin keväällä Nekun ollessa 4kk. Mökiltä tullessa tien poskessa seisoi hirviperhe, auto parkkiin ja
    kiireesti tutkimaan tuoreita jälkiä. Ja hyvälle ne tuntuivat tuoksuvan. Pentu seurasi kytkettynä hirvien pakojälkeä n.200 metriä,
    mutta vastaan tullut suo sai isännän mukavuudenhalun heräämään ja niin käännyttiin takaisin ja jatkettiin kotimatkaa hyvillä mielin...

    Kesä kulki rattoisasti syksyä kohden perhosten perässä juosten ja keppejä kantaen. Mutta juoksu reissujen laajetessa vähän
    turhankin laajoiksi, napsahti juoksulangan linkku kiinni. Sitten koitti syksy ja aika jolloin sai taas juosta vapaana.
    Ensimmäisen hirvihaukun Nekku sai  reilun seitsemän kuukauden iässä. Eihän se haukku pitkään kestänyt, mutta kuitenkin
    ensi kosketus oli otettu.
    Hirvien (emä ja vasa) pistellessä pakolaukkaa pitkin mantuja pinkoi niiden perässä pieni harmaa, tosin jokusen sadan metrin
    päässä iski kova ikävä isäntää kohtaan ja niin kääntyi kuono osoittamaan tulosuuntaa kohden.
    Uusintaerä jäi haaveksi kun taisteluparin vastapuoli päätti vaihtaa laidunmaitaan sen verran pitkälle.
    Kotiin saatiin palata kuitenkin hyvillä mielin.

    Syksy toi tullessaan myös jahtikauden, mutta siellä mahdollisuudet jäi kovin huonoiksi. Kun porukka päätti luottaa enemmän
    kokeneisiin koiriin, pääsi pentu vain pari kertaa kokeilemaan taitojaan itse jahdissa. Tuolloin onnistuminenkin oli jo lähellä.
    Koira löysi haukuttavaksi lehmän ja kaksi vasaa, mutta tilanne sitten katosi kuusien suojaan isännän seuratessa tilannetta
    puhelin korvalla...
    Harjoittelu jatkui syksyn mittaan ja vaikka parannettavaa jäi vielä paljon, niin ensikautta odotellaan luottavaisin mielin.
    Pisin seisontahaukku viime syksylle kesti 30 min ja siihen liittyi vielä reilun kilometrin seuraaminen. 
    Lyhyempiä yrityksiä kertyi kaiken kaikkiaan reilut kymmenkunta.
    Tuloksekkaammalle harjoittelulle muodosti ongelman monien kokeneempien koiramiehien havaitsema hirvien herkkähermoisuus
    (susista johtuvaa??), mutta ensikautta kohden lähdemme luottavaisin mielin ja niin isäntä kun koirakin valmiina oppimaan
    uutta.

    Kotikoirana Nekku on ollut helppo rauhallisen, leikkisän ja rehdin luonteensa ansiosta. Koira on myös äärimmäisen ystävällinen ihmisille
    ja tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa.
    Toki luonteessa on alkanut iän myötä löytyä tiettyä tiukkuutta tilanteen niin vaatiessa.

    Jäsenyytensä tässä perheessä tuo koira on kyllä lunastanut täysin ja nauttii täysipainoisesti jokaisen perheenjäsenen lellikkinä olosta.
    Kiitoksena siitä on aina kotiovesta sisään astuessa iloinen ja häntää heiluttava karvapallo valmiina toivottamaan kotiin tulijan
    tervetulleeksi.